Mainos

Työttömyysturvaa saa yhtä moni kuin 1990-luvun lopulla

Työttömyysturvaetuuksia saavien määrä on noussut 1990-luvun lopun tasolle.

Viime vuoden lopussa etuuksia sai yli 400 000 ihmistä. Se on lähes 50 000 enemmän kuin vuotta aiemmin.  

Kelan ja työttömyyskassojen maksamia työttömyysetuuksia sai viime vuoden lopussa noin 12 prosenttia työikäisistä ihmisistä.

Yleisimmin etuuksia saadaan Itä- ja Pohjois-Suomessa.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.