Mainos

Työväsymys ja ylityöt altistavat lihomiselle

Jos työ vie kaikki voimat, sortuu ihminen helposti runsasenergisiin pikaruokiin. Liikuntaakaan ei jaksa harrastaa tarpeeksi.

Työväsymys, ylitöiden suuri määrä ja vaikeudet työn ja perheen yhteensovittamisessa altistavat työntekijöitä lihomiselle. Tämä selviää Helsingin yliopiston kansanterveystieteen laitoksella toimivan tutkijaryhmän tuoreesta tutkimuksesta.

Erityisesti työväsymys ja ylityöt ovat riski lihomiselle. Ylitöiden raja oli yli 40 tunnin työviikko.

Työväsymyksestä kärsivät kertoivat tuntevansa itsensä väsyneiksi jo aamulla ennen töihin menoa tai olevansa aivan lopussa työpäivän jälkeen. Heillä työ stressasi aivan liikaa ja työhuolet pyörivät mielessä myös kotona. Työväsymys mittaa loppuun palamisen esiastetta.

- Joka kuudes työntekijä kertoi, että hänellä on paljon työväsymystä. sanoo tutkija Tea Lallukka Helsingin yliopistosta. Naisilla työn ja perheen yhteensovittamisen vaikeudet liittyvät lihomiseen, Miehillä tämä yhteys oli heikompi. Vaativissa töissä olevat miehet lihoivat todennäköisemmin kuin vähän vaativassa työssä olevat miehet.

Pikaruoka riskitekijä

Tutkija Tea Lallukan mukaan ylityöt ja työväsymys voivat vähentää mahdollisuuksia syödä terveellisesti sekä harrastaa tarpeeksi liikuntaa.

- Jos työ vie lähes kaikki voimat ja ajan, ihminen helposti hankkii ruoaksi nopeita pikaruokia, joissa on paljon energiaa ja rasvaa. Tästä voi tulla kierre, Lallukka pohtii.

Helsinki Health Study-tutkijaryhmän tutkimukseen osallistuneista 40-60 -vuotiaista naisista neljännes ja miehistä viidennes kertoi lihoneensa tutkimusta edeltäneen vuoden aikana. Yleisimmin he olivat lihoneet yhdestä viiteen kiloa.

- Jos ihminen lihoo kilon vuodessa, sitä ei pidetä mitään, mutta kymmenen vuoden kuluttua hän on kymmenen kiloa painavampi. Paino voi nousta hyvin salakavalasti, Lallukka muistuttaa.

Aineistossa oli 7000 naista ja 2000 miestä, jotka työskentelevät Helsingin kaupungin leivissä. Tutkimukseen osallistuneista miehistä lähes 60 prosenttia ja naisista 45 prosenttia oli ylipainoisia. Tutkimuksessa näkyi se, että ylipainoiset lihoivat normaalipainoisia herkemmin lisää.

- Ylipainoisten luvut ovat suuria. Lihominen on riski moniin kansanterveystauteihin. Lihavuuden ehkäisyyn tulisi keskittyä entistä tehokkaammin myös työterveyshuollossa, Lallukka sanoo.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.