Mainos

Tyrvään vanha kirkko vihittiin käyttöön

Tyrvään kuuluisassa kirkossa on vietetty tänään ensimmäistä jumalanpalvelusta. Kirkko kärsi pahoja vaurioita tuhopoltossa kuusi vuotta sitten.

Tuhopolton jälkeen uudelleen rakennettu Tyrvään keskiaikainen kirkko on otettu jälleen käyttöön.

Käyttöönottamisen messu alkoi kirkossa aamulla kello 10. Piispa Ilkka Kantola johti messun ja saarnasi. Häntä avusti kirkkoherra Osmo Ojansivu. Televisioinnin ja muiden juhlajärjestelyiden vuoksi kirkkoon sopi sisälle vain noin 400 ihmistä. Osa paikoista oli varattu kutsuvieraille.

Jumalanpalveluksen päätyttyä kirkkoon saapuneille tarjottiin kirkkoaidan ulkopuolella tarjoilukatoksissa kirkkokahvit.

Myöhemmin iltapäivällä kirkossa alkoi kirkonrakentajien juhla, johon osallistui myös eduskunnan puhemies Paavo Lipponen. Lipponen toi juhlaan valtiovallan tervehdyksen.

Pyhän Olavin kirkon käyttöönottojuhlallisuudet päättyivät illalla kirkkokonserttiin. Konsertti alkoi kello 19.

Ensimmäinen kirkko valmistui 1500-luvulla

Tyrvään keskiaikainen kirkko on rakennettu 1500-luvun alussa. Todennäköinen valmistumisvuosi on 1515. Monien saman ajan pyhäkköjen tapaan Tyrvään kirkko omistettiin norjalaiselle viikinkisoturille Olavi Pyhälle. Katolinen kirkko nosti vuonna 1030 kuolleen Olavin pyhimykseksi 1800-luvulla.

Tyrvään kirkko paloi 1600-luvulla, mutta se rakennettiin uudelleen.

Vuonna 1997 kirkko joutui tuhopolton uhriksi. Tuhopolttaja saatiin kiinni vasta viime vuonna. Vammalan käräjäoikeus tuomitsi hänet tammikuussa viideksi vuodeksi vankeuteen.

Tulipalossa säilyneiden kiviseinien varaan on kuuden vuoden työn tuloksena rakennettu uusi kirkko, joka ulkoapäin muistuttaa vanhaa kirkkoa täydellisesti. Kirkon uudelleen rakentamisen kokonaiskustannukset ovat olleet runsaat kaksi miljoonaa euroa. Työ on rahoitettu suurelta osin lahjoituksilla ja talkoilla. Talkoissa on ollut mukana noin 1200 henkeä.

(MTV3-STT)

(Seitsemän uutiset 03.08.2003).

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.