Mainos

Tytöt ylivoimaisia – HS: Huippulukioihin valituista poikia jopa alle viidennes

Poikien osuus jäi noin kolmasosaan isojen kaupunkien ykköslukioihin tänä syksynä valituista, uutisoi Helsingin Sanomat.

Lehden mukaan Tampereen yhteiskoulun lukiossa ja Oulun suomalaisen yhteiskoulun lukiossa poikien osuus oli jopa alle viidesosa lukion aloittajista. Tampereen Tammerkosken lukiossa osuus oli tasan viidennes.

Ykköslukioilla tarkoitetaan lukioita, joissa sisäänpääsyyn tarvittavan keskiarvon raja on ollut korkeimmalla.

HS:n mukaan tyttöjen ylivoima on kasvanut viime vuosina tuntuvasti, kun isot kaupungit ovat karsineet lukioverkkoaan. Suosittuihin lukioihin on niin paljon hakijoita, että keskiarvorajat ovat monille pojille liikaa.

– Tämä on vakavasti seurattava asia. Täytyy yrittää keksiä keinoja, joilla tasoitetaan valintaa. Noin iso ero ei ole hyvä asia, sanoo lehdelle opetusneuvos Liisa Jääskeläinen Opetushallituksesta.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.