Mainos

Uhkaavat hirvet aiheuttivat vaaratilanteita Kuopiossa

Poliisi on joutunut ampumaan kaksi hirveä Kuopion Kelloniemessä. Kaupunkialueelle harhautuneet hirvet vauhkoontuivat, sillä alueella oli paljon ihmisiä ulkona. Alueella on vilkas ajoneuvoliikenne sekä paljon kevyttä liikennettä.

Kaikkiaan havaintoja tehtiin kolmesta hirvestä. Asiasta tehtiin poliisille useita ilmoituksia. Hirviä yritettiin ohjata useita kertoja poispäin asutuksesta, mutta ne pyrkivät palaamaan asuntoalueelle.

Tilanne pitkittyi ja lopuksi poliisi joutui lopettamaan kaksi hirveä. Tilanne kesti noin kolme tuntia.

Poliisin tietoon ei ole tullut hirvien aiheuttamia vahinkoja ihmisille.

Kuopion kaupunkialueelle tulee usein hirviä, mutta lähes aina hirvet poistuvat tulosuuntaansa. Kaupunkialueelle eksyvät suuret villieläimet ovat aina arvaamattomia

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.