Mainos

Ukkonen on riehunut eri puolilla maata

Laaja ukkosrintama riehui illalla myös läntisellä Uudellamaalla aiheuttaen sähkökatkoja ja kaataen puita ajoväylille. Ukkosen ja myrskyisten tuulenpuuskien aiheuttamista tuhoista ei ole kokonaiskuvaa. Sähkökatkoksista oli tullut ilmoituksia ainakin Lohjan, Vihdin, Karkkilan ja Nummi-Pusulan kunnista. Tammisaaren hätäkeskuksen alueella ukkonen sytytti metsäpalon ja sähköt katkesivat ainakin Tenholan alueella. Illansuussa näytti siltä, että henkilövahingoilta olisi mellakan keskellä vältytty.

Lahden Energian jakelualueella oli illalla kello kahdeksan jälkeen suurjännitehäiriö. Häiriön vaikutuksista ei vielä saatu tarkempia tietoja.

Varsinais-Suomessa ainakin Turun ja Rauman yli pyyhkäissyt kiukkuinen ukkosrintama aiheutti lukuisia turhia palo- ja varashälytyksiä. Tuuli kaatoi riehuessaan useita puita valtatielle kahdeksalle, ja Liedossa salama sytytti pienen maastopalon. Merellä onnettomuuksilta kuitenkin vältyttiin, sillä Turun meripelastuskeskukselle ei tullut avunpyyntöjä. Aiemmin päivällä ukkonen mykisti Salossa, aluehälytyskeskuksen puhelimet joksin aikaa kokonaan. Puhelinmotista ei ehtinyt keskuksen mukaan koitua vahinkoa alueen asukkaille.

Pirkanmaan alueella jopa satoja puita kaatui talojen, mökkien, teiden ja sähkölinjojen päälle. Myös veneitä lähti ajelehtimaan ja salamat sytyttivät pieniä maastopaloja. Illalla käytännössä kaikki Pirkanmaan palokunnat vakinaisista vapaapalokuntiin olivat korjaamassa myrskyn jälkiä. Ongelmia aiheuttivat teille kaatuneet puut, jotka vaikeuttivat auttajien kulkua. Myös sähkölaitosten vikapäivystyksissä puhelimet soivat tiuhaan tahtiin. Samanlainen tahti oli Pirkanmaan hätäkeskuksessa, jonne tehtiin kymmeniä hälytyksiä. Kaikkiin ei ehditty edes vastaamaan. Esimerkiksi Ruoveden ja Kurun seudulla kaatui useita puita, joista useimmat kaatuivat sähkölinjojen päälle. Sähkölinjoja tippui maahan monin paikoin. Toinen ukkosmyrskyalue liikkui Valkeakosken-Toijalan seudulla. Sääksämäen siltojen luona toinen ajokaista oli tukkeutuneena kaatuneen puun vuoksi. Ukkosmyrsky kaatoi puita myös Riihimäen ja Forssan seudulla.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.