Mainos

Ukkonen voi jyristä illalla – myös ensi viikolla sateita

Viikonloppu on yleisilmeeltään harmaa ja epävakainen. Sateita on luvassa myös ensi viikolla, sillä Suomi on matalapaineiden reitillä.

Tänä iltana ukkonen voi jyrähdellä paikoin lounaassa, ensi yönä etelässä. Salamointia on ollut tänään Norjan ja Ruotsin puolella.

- Marraskuun ukkoset eivät ole yleisiä, mutta eivät tavattomiakaan. Varsinkin merellä saattaa näin loppusyksyllä kehittyä sadekuuroja, joissa voi esiintyä ukkosta, toteaa MTV3:n meteorologi Aleksi Jokela.

Lauha lounaisvirtaus kuljettaa meille viikonloppuna ja ensi viikon alussa kosteutta, joka näkyy harmaana ja pilvisenä säänä. Lämpötilaerot yön ja päivän välillä ovat pieniä pilvisyyden takia.

Viikonlopuksi on luvassa ajoittaisia sateita ja tihkusateita maan etelä- ja keskiosaan. Koillismaalla ja Kainuussa lumi- ja räntäsateet voivat huonontaa paikoin ajokeliä lauantaiaamuna. Lapissa on normaali talvinen ajokeli.

Lämpötilat ovat maan etelä- ja keskiosassa 5-8 asteessa, pohjoisessa nollan asteen molemmin puolin.

Suomi matalapaineiden reitillä

Sää jatkuu myös ensi viikon alussa pilvisenä ja ajoittain sateisena. Sää on viikonloppuna ja alkuviikolla keskimääräistä lämpimämpää, mutta viilenee hieman ensi viikon loppupuolella.

- Suomi kuuluu matalapaineiden reitille nyt ja niin pitkään kuin ennustemallit näyttävät. Matalapaineiden voimakkuutta on kuitenkin vielä vaikea ennustaa. Korkeapaineen selänne saattaa tuoda hetkittäin poutaa ja aurinkoa, mutta ensi viikon yleisilme on epävakainen, toteaa Aleksi Jokela.

Lapissa sää jatkuu enimmäkseen talvisena.

- Matalapaineiden perässä saattaa luoteesta päästä virtaamaan pohjoiseen ajoittain aika kylmääkin ilmaa. Voi olla, että loppuviikolla etelässäkin on jo joitain kylmempiä öitä.

 

Paikkakuntakohtaiset ennusteet ja sadetutka MTV3:n sääsivustolla.


Katso videolta ennuste ensi viikolle ja alta viikonlopun alueelliset ennusteet.


Katsomo-video ei ole saatavilla


Katsomo-video ei ole saatavilla


Katsomo-video ei ole saatavilla


Katsomo-video ei ole saatavilla


Katsomo-video ei ole saatavilla





Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.