Mainos

Ukkos- ja sadekuurot paikoin voimakkaita tänään ja huomenna – katso sadetutka

Ukkoskuuroja syntyy tänään ja huomenna osassa maata. Sateet voivat olla paikoin rankkoja.

Länteen saapuu tänään rankkoja sadekuuroja ja ukkosia. Päivän aikana kuurot ovat mahdollisia suunnilleen Kokkola–Jyväskylä–Savonlinna–linjan eteläpuolella. Etelärannikko säästynee kuitenkin kovimmilta ukkosilta.

– Voimakkaimmat ukkoskuurot tulevat näillä näkymin Turku–Vaasa–Kokkola–Tampere–alueen sisällä. Ukkospuuskat voivat kaataa yksittäisiä puita ja paikalliset tulvat kaupunkialueilla ovat mahdollisia. Viime viikon kaltaisia laajempia tuhoja ei kuitenkaan ole odotettavissa. Myös rakeet ovat mahdollisia, ennustaa MTV Uutisten meteorologi Aleksi Jokela.

Radio Novaan soittaneiden kuulijoiden mukaan Satakunnassa Porin pohjoispuolella on jo satanut suuria rakeita, joiden takia autoilijat ovat pysähtyneet tien sivuun odottamaan kuuron ohimenoa.

Idässä ja pohjoisessa päivä on lämmin ja lämpötila nousee paikoin 30 asteen tienoille. Myös etelässä lämpötila ehtii paikoin kivuta 30 asteen lähettyville.

Perjantaina sade- ja ukkoskuuroja tulee etenkin idässä ja pohjoisessa. Lounaassa ja länsirannikolla sää poutaantuu.

– Perjantaina voimakkaimmat ukkoset ovat Etelä-Lapissa, Pohjanmaalla ja Kainuussa. Aurinkoisilla alueilla mitataan yhä hellelukemia, aivan itärajalla voi olla ennen sadekuuroja lähes 30 astetta. Sadekuuroissa lämpötilat tipahtavat 20 asteen tienoille. Pohjoiseen alkaa jo virrata viileämpää ilmaa, sanoo Aleksi Jokela.

Seuraa ukkosten etenemistä ja ennustetta MTV:n sääsivuston sadetutkasta.

Katso lähipäivien alueelliset ennusteet:

Katsomo-video ei ole saatavilla


Katsomo-video ei ole saatavilla


Katsomo-video ei ole saatavilla


Katsomo-video ei ole saatavilla


Katsomo-video ei ole saatavilla



Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.