Mainos

Ulkoasiainvaliokunnassa hämmästellään: Miksi Supo ei kertonut?

Ulkoasiainvaliokuntaa ei ollut informoitu ulkoministeriössä paljastuneesta vakoilusta, kertoo valiokunnan varapuheenjohtaja Pertti Salolainen (kok.).

Salolainen kertoo kuulleensa asiasta tiedotusvälineistä tänään. Hän aikoo vaatia asiasta selvitystä.

Salolainen kertoo valiokunnan vierailleen suojelupoliisissa karkeasti arvioiden neljä viisi viikkoa sitten. Hän ihmettelee, ettei Supo ottanut asiaa esille silloin.

Hän muistuttaa, että myös ulkoministeriö olisi ollut velvollinen tiedottamaan valiokunnalle vakoilusta.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.