Mainos

Ulkomaalaislaki toi muutoksia

Ulkomaalaisten oleskelu- ja työskentelysäännöksiin Suomessa tuli useita muutoksia toukokuusta alkaen.

Pysyvän oleskeluluvan saamiseen tarvitaan nyt neljän vuoden oleskelu, aiemman kahden vuoden sijaan. Toisaalta työhön tuleva ulkomaalainen tarvitsee jatkossa vain yhden luvan: Työntekijän oleskeluluvan, jonka myös työnantaja voi hakea entistä helpommin.

Vapusta lähtien Suomen kansalaisen ulkomaalainen perheenjäsen lapsineen voi tulla Suomeen hakemaan ja odottelemaan oleskelulupaa. Luvan myöntää paikallispoliisi. Aiemmin lupaa on pitänyt hakea ja käsittelyä odotella maan rajojen ulkopuolella.

Suomeen työhön tuleva ulkomaalainen selviää luparuljanssista nyt yhdellä - työntekijän oleskeluluvalla - ja samanaikaisesti käsitellään mahdolliset perheenjäsenten oleskeluluvat. Ulkomaalaisen työntekijän perheenjäsenet voivat myös maahan tultuaan työskennellä ilman erillisiä työntekijän lupia.

- Kaikki sellaiset tehtävät, joissa edellytetään jotakin korkeaa asiantuntemusta, koulutusta ja se työ vastaa tätä hankittua asiantuntemusta tai koulutusta, niin se työ on mahdollista joko tavallisella oleskeluluvalla tai jopa ilman oleskelulupaa ylitarkastaja Olli Sorainen työministeriöstä kertoo.

Myöskään maatalouden alle kolmen kuukauden sadonkorjuutöissä ei enää tarvita erillisiä lupia. Kaikissa tapauksissa ulkomaalaisten viisumikäytännöt pysyvät ennallaan.

EU:n ulkopuolelta tulevan elinkeinonharjoittajan oleskelulupaan tarvitaan myös alueellisen työvoima- ja elinkeinokeskuksen arvio mm. aiotun toiminnan kannattavuudesta.

- Haaste on aikalailla uudenlainen. Koska hakijat ovat ulkomailla, edellytetään että hakemus pääsääntöisesti jätetään Suomen edustustoon ulkomailla. Nykyään myöntäessään palveluja työvoima- ja elinkeinokeskukset ovat hyvinkin paljon tekemisissä hakijan kanssa henkilökohtaisesti, neuvotteleva virkamies Jorma Immonen kauppa- ja teollisuusministeriöstä kertoo.

TE-keskuksiin arvioidaan tulevan hakemuksia ja jatkolupahakemuksia useita satoja vuodessa. Tähän asti ulkomaisia elinkeinonharjoittajia on kiinnostanut pääasiassa Etelä-Suomi.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 03.05.2004)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.