Mainos

Ulkomaalaisvirastolle moitteita turvapaikkahidastelusta

Turvapaikanhakijat odottivat turvapaikkapäätöstä lähes puoli vuotta.

Apulaisoikeusasiamies Jukka Lindstedt moittii Ulkomaalaisvirastoa siitä, että se on viivyttänyt turvapaikkapäätöksen tekemistä.

Turvapaikkaa haki tshetsheeniperhe: isä, äiti ja kaksi lasta. Ulkomaalaisvirasto perusteli lopullisen ratkaisun viivyttämistä sanomalla, ettei sillä ollut tuolloin vuonna 2004 tarpeeksi tietoa tshetsheenien tilanteesta.

Ulkomaalaisvirasto halusi hankkia vielä lisäinformaatiota turvapaikkahakemuksesta, jolloin turvapaikanhakijat joutuivat odottamaan viraston päätöstä lähes puoli vuotta.

Hallintotuomioistuimet olivat antaneet joitain ratkaisuja tshetsheenejä koskevissa jutuissa, mutta Ulkomaalaisviraston mielestä ratkaisut olivat epäjohdonmukaisia ja poikkesivat Pohjoismaiden ja Länsi-Euroopan maiden käytännöistä.

Apulaisoikeusasiamies Lindstedt huomauttaa, että Ulkomaalaisvirastolla ei ole toimivaltaa pidättäytyä noudattamasta hallinto-oikeuden ratkaisua hankkiakseen lisäinformaatiota.

Apulaisoikeusasiamies toteaa, että Ulkomaalaisvirastoa on ojennettu samasta asiasta aikaisemminkin. Tuolloin ei heti toteltu korkeimman hallinto-oikeuden päätöstä kansalaisuusasiassa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.