Mainos

Ulkomailla äänestettiin presidentistä ennätysvilkkaasti

Ulkomailla oleskelevat suomalaiset kävivät äänestämässä presidentinvaalissa ennätyksellisen vilkkaasti.

Suomen ulkomaanedustustoissa kävi alustavien tietojen mukaan vajaa 48 000 suomalaista äänestämässä ennakkoon. Tämä on kaikkien aikojen ennätys.

Äänestäjiä oli yli 50 prosenttia enemmän kuin kuusi vuotta sitten presidentinvaalin ensimmäisellä kierroksella.

Kaikista ulkomailla asuvista suomalaisista kävi äänestämässä vajaa viidennes.

Eniten ääniä annettiin perinteiseen tapaan Ruotsissa, jossa äänestämässä kävi noin 12 000 äänioikeutettua.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.