Mainos

Ulkoministeriö vahvistaa: Teneriffan kerrostalon romahduksessa kuoli suomalainen

Ulkoministeriö on tänään vahvistanut, että Espanjassa Teneriffalla kerrostalon romahduksessa kuolleista yksi oli Suomen kansalainen. 

Romahdus vaati kaikkiaan seitsemän ihmisen hengen. Heistä suurin osa oli paikallisia. Lisäksi kuolleiden joukossa oli marokkolainen ja italialainen. 

Ulkoministeriö on tapauksesta vaitonainen. Espanjalaismedia on kertonut aiemmin, että talon asunnoista ainakin yksi oli vuokrattu suomalaiselle miehelle, jota ei eilen tavoitettu. Median mukaan suomalaismies on noin 50-vuotias ja hän oli vuokrannut asunnon viitisen kuukautta sitten.

Nelikerroksinen asuintalo romahti Los Cristianosissa viikko sitten. Kaupunki on suosittu matkakohde myös suomalaisten keskuudessa. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.