Mainos

Ulkopuolinen taho selvittämään Länsimetron viivästyksen syitä

Helsingin kaupunki on valinnut BDO Oy:n selvittämään, mitä Länsimetron viivästyksen taustalla on.

Muun muassa tilintarkastus- ja neuvonantopalveluihin erikoistuneella BDO Oy:llä on lokakuun loppuun asti aikaa selvittää, miksi Länsimetron liikennöinnin aloittaminen on myöhästynyt lähes puolella vuodella ja mitä se mahdollisesti tulee Helsingin kaupungille maksamaan.  

Ulkopuolisen selvityksen arvo on noin 39 000 euroa. Määräaikaan mennessä Helsingin kaupungille saapui kolme tarjousta, ja BDO Oy:n tarjous oli niistä edullisin.  

Helsingistä Espooseen kulkevan Länsimetron piti aloittaa liikennöinti jo elokuun puolivälissä, mutta näillä näkymin liikennöinti alkaa vasta ensi vuonna.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.