Mainos

Ulosmarssi hiljentää Ylen radiokanavia

Yleisradion suomenkielisen radion uutis- ja ajankohtaistoimituksen toimittajat marssivat tänään puoliltapäivin ulos työpaikaltaan. Ulosmarssi on vastalause uusille irtisanomisille. Ulosmarssi hiljensi Ylen suomenkieliset radiokanavat tänään suurelta osin. Mielenilmaus jatkuu ainakin huomisaamun kello kuuteen asti.

Yleisradion radiotoimialan uudistuksia koskevat yt-neuvottelut käynnistyivät elokuun lopulla. Nyt toimialalla on arvioitu uuteen organisaatioon tarvittavan henkilöstön määrä. Radiotoimialan toistaiseksi voimassa olevissa työsuhteissa henkilöstön suunniteltu vähennystarve on jopa 48 henkilöä, kerrotaan Yleisradiosta. Vähennettävien henkilöiden työt jakautuvat tällä hetkellä melko tasaisesti ohjelmatyöhön, teknisiin tehtäviin ja hallinto- ja sihteeritehtäviin.

Ylen mukaan henkilöstön vähennyksestä ainakin puolet voidaan toteuttaa luonnollisen poistuman, eli lähinnä eläkkeelle siirtymisen kautta. Vähennykset koskevat Pasilassa työskenteleviä, ei maakuntaradioissa toimivia.

Yt-neuvottelut jatkuvat joulukuulle asti, ja niissä käsitellään myös henkilöstön uudelleensijoitusta ja -koulutusta. Radion uuden organisaation mukainen toiminta alkaa 13.1.2003.

Yleisradio jatkaa radiotoimialan YT-neuvotteluja vielä parin kuukauden ajan.

Ylen suomenkielisen radion johtajan Seppo Härkösen mukaan suurin osa vähennyksistä toteutetaan eläkejärjestelyillä:

- Ei voi sanoa että kyse on irtisanomisista, vaan kysymys on siitä että 45 työsuhdetta täytyy käydä läpi yt-neuvotteluissa. Suurinta osaa koskee luonnollinen poistuma eli eläke. Sitten on uudelleensijoitaminen ja koulutus. On myös muita vaihtoehtoja.

Ylen henkilöstö pitää vähentämisaikeita perusteettomina. Nykyistäkin tuotantoa on vakinaisten lisäksi tekemässä jatkuvasti noin 250 määräaikaista työntekijää, ja uusia palveluja tulee koko ajan lisää, Radio- ja televisiotoimittajaliiton puheenjohtaja Pike Epstein suhteuttaa henkilöstötarpeita.

Epsteinin mukaan luottamusmiehille eilen ilmoitettu luku vähennystarpeesta on 48 vakinaista henkilöä. Henkilöstövähennyksiä koskevat vaikeutetut yt-neuvottelut alkavat ensi maanantaina.

(Seitsemän uutiset 16.10.2002)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.