Mainos

Ulvilasta löytyi keskiaikainen aarre

Asiantuntijat arvioivat keskiaikaisen kirkon alta löytynyttä aarrekätköä yhdeksi Suomen suurimmista.

Ulvilan keskiaikaisen kirkon korjauksen yhteydessä on tehty arvokas aarrelöytö. Raha- ja esinelöytö tuli esiin kirkon pohjoispuolelta sakariston ulkopuolelta, kun kirkon sokkelia kaivettiin viime tiistaina esiin lapiolla.

Löytö sisältää keskiaikaisen koristeellisen tilakannun, jonka sisään oli kätketty nahkainen rahapussi. Sen sisällä on satoja keskiaikaisia hopearahoja. Rahalöydön alta tuli esiin myös lapsen hauta. Aarre ja hauta eivät välttämättä liity toisiinsa, mutta yhtäaikaista hautaamista ei voida ennen tarkkoja tutkimuksia myöskään sulkea pois.

Asiantuntijat arvioivat näin runsaan aarrekätkön olevan erittäin harvinainen. Kaikkiaan keskiaikaisia raha-aarteita on löydetty Suomessa vajaa 30. Ulvilan löytö on yksi suurimmista.

(MTV3-STT)

(Kymmenen uutiset 14.10.2004)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.