Mainos

UM: Meksikoon matkustamista ei tarvitse enää välttää

Suomen ulkoministeriö on purkanut suosituksen, jonka mukaan tarpeetonta matkustamista Meksikoon tulisi välttää sikainfluenssan vuoksi. Ministeriö päätti asiasta perjantai-iltana.

Viestintäpäällikkö Juha Markkanen kertoi, että myös moni muu EU-maa on tehnyt tai tekemässä vastaavan päätöksen.

Meksikossa matkailevien tulee silti yhä noudattaa huolellista hygieniaa. Ulkoministeriön päivitetyssä matkustustiedotteessa muistutetaan, että tautitilanne on vakavin pääkaupungissa Mexicossa, sen lähiympäristössä sekä San Luis Potosin osavaltiossa.

Meksikon viranomaisten mukaan maan sairaaloissa on riittävästi viruslääkkeitä oirehtivien potilaiden hoitamiseksi.

Euroopan tartuntatautivirasto suositteli 28. huhtikuuta, että EU-kansalaiset matkustaisivat Meksikoon vain, jos tämä on välttämätöntä. Virallisesti suositus on yhä voimassa.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.