Mainos

UM: Näistä Suomen asioista vakoilijat olivat kiinnostuneita

Ulkoministeriön tietohallintojohtajan Ari Uusikartanon mukaan ulkoministeriötä vakoillut taho on ollut kiinnostunut suomalaisesta päätöksenteosta ja asioiden valmistelusta. MTV3 Uutiset kertoi eilen, että ulkoministeriötä on vakoiltu vuosien ajan verkon kautta.

Selkeää kuvaa kaikista kiinnostuksen kohteista ei kuitenkaan ole, koska kaikesta urkinnasta ei ole löytynyt jälkiä.

– Kuinka suomalainen päätöksenteko menee, mistä asioista keskustellaan, kuinka asioista keskustellaan, miten valmistelu etenee, Uusikartano luettelee.

Uusikartanon mukaan tieto vakoilusta saatiin viime tammikuussa. Suurin uhka ulkoministeriön tietomurron kaltaisessa tilanteessa on Uusikartanon mukaan se, että valmistelussa olevat poliittiset kannat päätyvät vastapuolen tietoon jo ennen kuin neuvotteluihin lähdetään.

Uusikartanon mukaan vakoilusta on keskusteltu usean muun maan kanssa. Suomi ei painiskele asian kanssa yksin.

– Kybermaailmassa tapahtuu tällä hetkellä todella paljon. Erilaisia, tämäntyyppisiä tapauksia on meneillään laajalti.

Uusikartano kiistää julkisuudessa olleen tiedon, jonka mukaan Suomen kautta olisi vuotanut ulos EU:n turvaluokiteltua tietoa.

– Jos näin olisi käynyt, meidän olisi pitänyt raportoida komissiolle heti. Nyt informoimme komissiota sitten, kun olimme saaneet kattavamman kokonaiskuvan, eli muistaakseni touko-kesäkuun vaihteessa.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.