Mainos

Unelma Sunny Car Centeristä elää yhä YouTubessa – hulppealla esittelyvideolla kuvataan, miltä kaiken piti näyttää

Hallit notkuvat uudenkarheita autoja, kansa vaeltaa sankoin joukoin paikalle, kaupunginjohtaja pitää puheen... Surullisenkuuluisan autokeskus Sunny Car Centerin esittelyvideosta ei uupunut mahtipontisuutta.

Videon esittämästä havainnekuvasta jäi jäljellä vain utopia, kun viimeinenkin muisto, korkea mainostolppa, purettiin eilen torstaina Hämeenlinnasta.

YouTubesta voi kuitenkin käydä makustelemassa, millainen autokeidas Sunny Car Center olisi ollut.

Vuonna 2013 YouTubeen ladatulla 3D-piirrosvideolla esiintyy myös Hämeenlinnan silloinen kaupunginjohtaja Tapani Hellstén pitämässä juhlapuhetta ja leikkaamassa nauhaa saksilla avajaisissa.

Taustalla pauhaa Dag Reinbott -nimisen artistin säveltaideteos "Another World".

Sunny Car Center hanke kaatui rahoitusvaikeuksiin. Hankkeen puuhamiehen Markku Ritaluoman selitykset vuosien varrella hakevat vertaistaan. Kahdeksankerroksisen autokeskuksen oli määrä avata vuonna 2014.

Suomen keskipisteeksi videolla nimettyyn Hämeenlinnaan ja Sunny Car Centeriin odotettiin miljoonaa asiakasta vuodessa. Sunny Car Centerin mahtipontisesta esittelyvideosta kertoi ensimmäisenä eilen Hämeen Sanomat.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.