Mainos

Unitutkija puolustaa sikainfluenssan rokotuspäätöksiä

Neurologian dosentti, unitutkija Markku Partinen ei pidä sikainfluenssarokotteesta tehtyjä päätöksiä liian hätiköityinä.

Hänen mukaansa sikainfluenssaepidemia iski niin nopeasti, että aikaa varautumiselle ei jäänyt

- Se mikä tuli liian kiireellä oli sikainfluenssaepidemia ja -pandemia. Se vyöryi päälle liian nopeasti, ja silloin piti tehdä myös nopeasti päätöksiä. En siis sanoisi että niitä liian kiireellä tehtiin, Partinen toteaa MTV:n uutisten haastattelussa

- Valitettavasti myöskään rokotevalmistajat eivät olleet ehtineet valmistautua ja siksi käytössä oli rokotteita, joita ei ollut ehditty testata riittävän hyvin.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tekemästä selvityksestä paljastui tänään, että sikainfluenssaa vastaan annetulla Pandemrix-rokotteella ja narkolepsialla on selvä yhteys.

Tähän mennessä sikainfluenssarokotteen on saanut 90 miljoonaa ihmistä 19 maassa.

Partisen mukaan sitä, miksi juuri Suomessa, Ruotsissa ja Islannissa sairastuttiin narkolepsiaan, tutkitaan yhä. Myös sitä selvitetään edelleen, miksi nimenomaan lapset ja nuoret sairastuivat.

- Tähän ei kukaan maailmassa pysty antamaan vielä vastausta. Nyt tietysti voidaan ajatella, että joko on olemassa pohjoismaille yhteinen perintötekijä, joka on altistanut tälle. Tai sitten meillä voi olla yhteisiä ympäristötekijöitä. Tai kyse voi olla näiden yhteenlaskettu tekijä. Tätä nyt selvitetään ja elokuussa asia on toivottavasti selvillä.

Selvittämättä on myös, kuka syntyneen vahingon nyt korvaa.

- Tämä on juridinen kysymys. Täytyy pohtia, että onko se rokotteen ostaja vai onko se kenties rokotteen tuottaja, joka korvaa. Kyllähän lääketeollisuudella on myöskin omat vakuutuksensa olemassa, Partinen muistuttaa

Katso Nina Rahkolan juttu ja unitutkija Markku Partisen kommentit:

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.