Mainos

Uosukainen arvostelee omaa puoluettaan

Eduskunnan puhemies Riitta Uosukainen arvostelee omaa puoluettaan kokoomusta viime presidentinvaalin tapahtumista. Uosukainen väittää, että puoluejohto ei tukenut häntä vaalissa. Uosukaisen mukaan koko presidentinvaalikampanja oli häntä vastaan kohdistettu petos.

Eduskunnan puhemies Riitta Uosukainen ryöpyttää kovin sanoin puoluettaan kokoomusta viime presidentinvaalien tappiosta. Tänään julkaistussa kirjassa Uosukainen syyttää kokoomuksen murskanneen hänen persoonansa. Tukea presidentinvaaleissa Uosukainen ei kertomansa mukaan saanut myöskään tuolloiselta puheenjohtajalta Sauli Niinistöltä. Presidentinvaaleista toipuminen näyttää olevan ylivoimaista muille paitsi voittajalle.

Nyt katkeruutensa purkaa Riitta Uosukainen.

Ystävänsä, kepun ex-kansanedustaja Aino Suholan kirjoittamassa kirjassa Uosukainen syyttää omaa puoluettaan kokoomusta siitä, että se petti hänet presidentinvaaleissa.

Kun Sauli Niinistö oli kieltäytynyt, Uosukainen valittiin kokoomuksen ehdokkaaksi hurmoshengessä. Hurmos vain paisui kun kannatus ylitti 30 prosenttia.

Ensimmäiset tv-tentit paljastivat kuitenkin ehdokkaan ammattitaidon muun muassa ulkopolitiikassa ja kannatus tippui kuin lehmänhäntä. Myös monet omista menettivät uskonsa ehdokkaaseensa.

Puoluekone yritti muuttaa tilannetta epätoivon vimmalla, muun muassa tv-mainoksella. Uosukainen pitää mainosta irvokkaimpana kokemuksenaan, kun siihen ei kelvannut edes oma ääni.

Vaaliillan tulos - 12,8 prosenttia oli järkytys.

Kirjassa saavutus kaadetaan siis puolueelle, joka ei ymmärtänyt ehdokkaansa arvoa. Uosukaisen aitouteen ei luotettu.

Kampanjatoimistossa oli menossa täysi Uosukaisen persoonan murskaus. Oma syytä Uosukainen ei juuri näe.

- Se oli minun vikani, että sillä kohtaa annoin vaikuttaa itseeni, Uosukainen sanoo.

Osansa saa tuolloinen puheenjohtaja Sauli Niinistö, jonka tuki oli Uosukaisen mukaan kaikkea muuta kuin aitoa.

- Minä en vastannut sitä ihannetta tai kuvaa, jota hän olisi mieluusti halunnut ajaa presidentiksi. Kun niin oli, ei olisi pitänyt sanoa ettei ole. Minusta sana petos on vahva, Uosukainen sanoo.

- Kyllä me siitä keskustelimme, mutta minä en antanut periksi, kirjailija Aino Suhola täydentää.

(MTV3)

(Yhdeksän uutiset 14.10.2002).

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.