Mainos

Uosukainen jatkaa puhemiehenä

Puhemies Riitta Uosukaisen lisäksi myös entiset ryhmäjohtajat jatkavat eduskunnassa.

Eduskunnan puhemies Riitta Uosukainen (kok.) jatkaa odotetusti tehtävässään myös alkavilla valtiopäivillä. Eduskunta valitsi hänet puhemieheksi 168 äänellä. Uosukaisen äänimäärä oli hieman pienempi kuin vuosi sitten, jolloin hänen nimensä kirjoitettiin 173:een äänestyslippuun.

Myös entiset varapuhemiehet valittiin uudelleen. Ensimmäisenä varapuhemiehenä jatkaa keskustan Sirkka-Liisa Anttila 163 äänellä ja toisena varapuhemiehenä sosiaalidemokraattien Jukka Mikkola 168 äänellä.

Uosukainen on johtanut eduskunnan istuntoja lähes yhtäjaksoisesti vuodesta 1994 lähtien. Katkoksia ovat aiheuttaneet vain kahdet eduskuntavaalit, joiden jälkeen Paavo Lipponen (sd.) ja Jukka Mikkola (sd.) toimivat lyhyen aikaa puhemiehinä.

Entiset ryhmäjohtajat jatkavat eduskunnassa

Eduskuntaryhmiä johtavat vaalikauden viimeisenä vuotena entiset puheenjohtajat.

Useimmat ryhmät päättivät valinnoistaan tänään, kun eduskunta kokoontui ensimmäisen kerran talven istuntotauon jälkeen.

Keskustan ja kokoomuksen ryhmissä valittiin uudet kasvot ensimmäisen varapuheenjohtajan paikalle. Kokoomuksen ryhmässä tamperelainen Kalervo Kummola pudotti heinolalaisen Timo Ihamäen ensimmäisen varapuheenjohtajan paikalta äänin 22-17. Samat miehet kisasivat paikasta myös vuosi sitten. Silloin luvut olivat lähes samat, mutta Ihamäen voitoksi.

Keskustan ryhmässä uudeksi ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin yksimielisesti Anu Vehviläinen Joensuusta. Tehtävää aiemmin hoitanut Mirja Ryynänen luopui. Hän ei ole ehdolla enää ensi vuoden eduskuntavaaleissa.

Keskustan ryhmäjohtajana jatkaa yksimielisellä päätöksellä Mauri Pekkarinen, jolle ei lopulta löytynyt haastajaa. Ryhmän piirissä närää on aiheuttanut Pekkarisen huonoksi moitittu kyky kestää kritiikkiä. Keskustan ryhmän toisena varapuheenjohtajana jatkaa Juha Korkeaoja. Myös tämä valinta oli yksimielinen.

Kokoomuksen eduskuntaryhmää johtaa yksimielisesti uudelleen valittu Ben Zyskowicz. Toisena varapuheenjohtajana jatkaa samoin yksimielisesti valittu Pirjo-Riitta Antvuori.

SDP:n, vasemmistoliiton ja kristillisdemokraattien ryhmissä jatkavat vanhat johtokolmikot ilman äänestyksiä. SDP:n ryhmässä puheenjohtajan nuijaa heiluttaa Antti Kalliomäki. Virpa Puisto on ensimmäinen ja Tapio Karjalainen toinen varapuheenjohtaja.

Vasemmistoliiton ryhmässä puhetta johtaa Outi Ojala. Ensimmäinen varapuheenjohtaja on Marjatta Stenius-Kaukonen ja toinen Iivo Polvi.

Kristillisdemokraattien ryhmä jatkaa Jouko Jääskeläisen johdossa. Varapuheenjohtajia ovat Päivi Räsänen ja Sakari Smeds.

Vihreiden ja RKP:n eduskuntaryhmät pitävät järjestäytymiskokouksensa myöhemmin viikolla. Niissäkään ei odoteta muutoksia ryhmän johtopaikoille. Vihreitä johtaa Janina Andersson ja RKP:tä Ulla-Maj Wideroos.

Kokoomus äänesti myös työvaliokunnasta

Puheenjohtajan ja varapuheenjohtajien tehtävien lisäksi valintakokouksissa oli jaossa eduskuntaryhmien työvaliokuntien muiden jäsenten paikkoja.

Muutoksia tapahtui eniten keskustan ryhmässä, jossa työvaliokunnan jäsenyyttä kierrätetään säännönmukaisesti. Nyt työvaliokuntaan nousivat Hannes Manninen, Tytti Isohookana-Asunmaa, Jukka Vihriälä, Juha Rehula ja Tanja Karpela.

Kokoomuksen ryhmän äänestyksessä Petri Salo voitti työvaliokunnan paikan Raija Vahasalolta. Pekka Ravi, Martti Tiuri, Kaarina Dromberg, Hanna Markkula-Kivisilta ja Riitta Korhonen jatkavat.

SDP:n ryhmän työvaliokunnassa jatkavat entiset jäsenet Klaus Hellberg, Susanna Huovinen, Valto Koski, Pirkko Peltomo, Matti Saarinen, Kari Urpilainen ja Pia Viitanen.

Myös vasemmistoliiton ryhmän työvaliokunnassa jo aiemmin olleet Anne Huotari ja Unto Valpas säilyttivät paikkansa.

(MTV3-STT)

(Huomenta Suomi 05.02.2002)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.