Mainos

Uoti vaikeni oikeudessa

Liikemies Kari Uoti vaikeni tänään Helsingin käräjäoikeudessa jatkuneessa oikeudenkäynnissä. Selvittämättä jäi, salasiko Uoti rahaa velkojilta.

Oikeustieteen tohtori Kari Uoti ei suostunut vastaamaan yhteenkään kysymykseen keskiviikkona jatkuneessa oikeudenkäynnissä Helsingin käräjäoikeudessa. Kihlakunnansyyttäjä Malla Sunell yritti tivata Uotilta selvyyttä muun muassa siitä, jättikö hän ilmoittamatta omaisuuttaan konkurssin yhteydessä tehtyyn pesäluetteloon. Uoti on syytteessä miljoonien eurojen salaamisesta velkojilta.

Kuultavana oli myös Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan dekaani Ari Huhtamäki, joka on vetäytynyt dekaanin tehtävistä oikeudenkäynnin ajaksi. Huhtamäen kuuleminen liittyi Uotiin. Uotin asianajaja Tuula Ylinen kyseli hänen aiemmista lausunnoistaan, jotka tukevat Uotin näkemyksiä.

Huhtamäki on myös itse syytettynä: syyttäjän mukaan hän osallistui Uotin rahojen kätkemiseen. Huhtamäki olisi halunnut kertoa oman näkökulmansa asioihin oikeudessa jo nyt, mutta ei saanut siihen lupaa. Häntä kuullaan lisää helmikuun loppupuolella.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.