Mainos

Upeat kuvat: Revontulet loimusivat viime yönä – katse taivaalle myös tänään

Revontulia näkyi viime yönä paikoin eteläisessä Suomessa asti.

Ilmatieteen laitoksen revontuliennusteen mukaan revontulille on kohtalainen todennäköisyys tänään ja huomenna myös Lappia etelämpänä.

Ensi yöstä on tulossa kylmä, pakkasta on laajalti.

– Etelässä voi muodostua yön aikana pilviharsoa, mutta muualla on melko selkeää, ennustaa MTV Uutisten meteorologi Pekka Pouta illan ja yön pilvisyydestä.

Paikkakuntakohtaiset ennusteet ja sadetutka MTV:n sääsivustolla.



Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.