Mainos

Urakoitsija: Viipurin turmatie tarkastettiin juuri ennen onnettomuutta

Nuijamaalta Viipuriin johtava tie oli tieurakoitsijan havaintojen mukaan märkä eikä jäinen ennen viime lauantain onnettomuutta.

Paikalla maanantaina vierailleet suomalaisviranomaiset saivat tiedon, että urakoitsija olisi käynyt muista syistä tarkastamassa koko tieosuuden ennen aamukuutta.

Kymmenen henkeä vaatinut rekan ja pikkubussin kolari tapahtui kahdeksan aikoihin. Venäläismedia on epäillyt, että onnettomuuteen on vaikuttanut jäisen tien liukkaus.

– Tällä tiellä pitäisi olla sadan metrin välein tarkastuspisteitä, jotta valvonta kattaisi kaikki katveet, kertoo onnettomuuspaikalta johtaja Antti Rinta-Porkkunen Kaakkois-Suomen ely-keskuksesta.

Urakoitsija NCC Roads antaa ely-keskukselle tarkemman selvityksen viikon kuluessa. Yli 20 kilometrin tieosuuden hoitaminen on sen vastuulla.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.