Mainos

Urheilijat ja BB-tähdet ehdolla vaaleissa

Syksyn kunnallisvaaleissa on jälleen suuri joukko julkkisehdokkaita. Vahvasti edustettuina ovat ainakin urheilijat, toimittajat, laulajat sekä Big Brother- kasvot.

Urheilijoista ehdolle ovat lähteneet ainakin pikajuoksija Johanna Manninen, jääkiekkomaalivahti Sinuhe Wallinheimo sekä juoksija Wilson Kirwa. Kaikki kolme ovat ehdolla kokoomuksen riveissä. SDP:n listalla on ehdokkaana entinen ammattinyrkkeilijä Jukka "Pyöveli" Järvinen Helsingistä ja Vihreiden ehdokkaana kunnanvaltuustoon pyrkii ratsastaja Marko Björs.

Myös monet tv-julkkikset ovat päättäneet kokeilla siipiään politiikan saralla. Keskustan listalla ehdokkaana on Haukiputaalla viime vuoden Maajussille Morsian-sarjassa esiintynyt Teija Särkelä. Lisäksi Sipoossa kokoomuksen ehdokkaana on Tanssii Tähtien Kanssa- ohjelmasta tuttu Helena Ahti-Hallberg.

Politiikka kiinnostaa myös Big Brother-tähtiä. Talon tämän vuoden asukkaista ainakin sunnuntaina kilpailusta pudonnut Risto Kuoppala on ehdokkaana Tampereella SDP:n listalla. Viime vuoden BB-talosta ehdokkaana on Einari Rautio kokoomuksen riveissä.

Muusikoista kunnanvaltuutetuksi haluavat muun muassa Pelle Miljoonan yhtyeissä ja omassa Problems?-yhtyeessään toiminut Tumppi Varonen eli Tuomo Valokainen (SDP) Helsingissä, vuoden 2006 tangokuningatar Kati Spets os. Fors (kok.), näyttelijä-laulaja Sinikka Sokka (vihr.) sekä entinen tenavatähti, nykyään evankeliumia julistava muusikko ja autokauppias Leif Lindeman (KD) Äänekoskelta.

Media-alalta kunnanvaltuustoihin haluavat myös toimittajat Raimo Höyry-Häyrinen, Esko Riihelä, ministeri Suvi Lindénin avustajana tällä hetkellä työskentelevä Jaana Pelkonen sekä tv-meteorologi Lea Saukkonen.Kaikki neljä ovat kokoomuksen ehdokkaita.

Lisäksi kokoomuksen riveissä ehdolla ovat Espoossa tanssikouluyrittäjä Anitra Ahtola-Janatuinen, Vantaan listoilla on manageri Lasse Norres ja Oulussa kohukaunotar Jasmin Mäntylä.

Omaa ehdokastaan voi hakea muun muassa MTV3:n tänään klo 16 aukeavasta vaalikoneesta. Kunnalisvaalien vaalipäivä on sunnuntai 26.10 ja ennakkoäänestys 15.- 21.10.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.