Mainos

Urpilainen selitteli vaalitukiaan

SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen joutui tänään selittämään saamiaan vaalitukia.

Urpilainen selitti tietoja, joiden mukaan Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulu, Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä ja Kokkolan kaupunki ovat ostaneet Urpilaisen tukiyhdistykseltä vaalitauluja.

Vuonna 2007 Urpilainen oli Kokkolan valtuuston varapuheenjohtaja.

- Hyvä, että tällekin saadaan pelisäännöt. Tähän asti sitä ei ole pidetty millään tavalla paheksuttavana, ja siksi olen itsekin näin tukituotteita kaupungille myynyt.

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk) lupaa esitellä selviä tiukennuksia tulevaan vaalirahoitusuudistukseen ensi keskiviikkona tiedonantokeskustelussa eduskunnassa. Vanhasen tuoreimmat vaaliraha-aatokset kuullaan huomenna puolilta päivin, kun Vanhanen palaa Yhdysvalloista takaisin Suomeen.

Katso Eeva Lehtimäen juttu (Seitsemän uutiset 25.9.2009)

(MTV3)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.