Mainos

Urpilainen: Sinivalkoinen Osuuspankki yllätti

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen hämmästelee OP-Pohjolan pääjohtajan Reijo Karhisen uhkauksia pankkiryhmittymän maastamuutosta, mikäli Suomi ottaa käyttöön EU:n komission ehdottaman rahoitusmarkkinaveron.

– En muista aikaisemmin kuulleeni sinivalkoiselta ja varsin isänmaalliselta Osuuspankilta tämän kaltaisia uhkauksia. Kyllä minut yllätti tieto siitä, että he olisivat valmiita siirtämään toimintaansa Ruotsiin tai Viroon, sanoo Urpilainen.

Urpilainen toivookin Karhisen lausuntojen perusteellisempaa perkaamista.

– En tiedä, edustaako tämä koko Osuuspankkikentän näkemystä vai pelkästään hänen yksityisajatteluaan.

Karhinen ja kokoomus pelkäävät rahoitusmarkkinaveron heikentävän Suomen kilpailukykyä. Urpilainen muistuttaa, että myös kokoomus on jo aiemmin sitoutunut rahoitusmarkkinaveron valmisteluun, joskin päätökset mukaan menosta tehdään erikseen.

– Hallitusohjelmassa todetaan että mikäli maailmanlaajuinen vero ei ole mahdollinen, niin se voidaan ottaa käyttöön Euroopan tasolla, sanoo Urpilainen.

Kokoomus heitti demarikentälle toisenkin pallon, kun eilinen puoluevaltuusto päätti ryhtyä ajamaan Suomeen uutta sairauslomamallia. Sen mukaan ensimmäinen päivä olisi palkaton ja kahden seuraavan viikon sairausajan palkka putoaisi viidenneksellä.

– Kokoomuksessa on tainnut käydä niin, että ikään kuin oikeistovoimat ovat saaneet puolueessa lisää jalansijaa ja ehkä vastoin puoluejohdonkin tahtoa on päätetty kyseisestä karenssiesityksestä.

Urpilainen ennustaakin aloitteelle lyhyttä uraa.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.