Mainos

Urpilainen: Sopimuksen kattavuus on riittävä

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) katsoo, että saavutetun keskitetyn sopimuksen kattavuus on riittävä hallitukselle. Valtio tulee vastaan aiemmin esittämillään toimilla.

Niihin kuuluu muun muassa työttömyysturvan 300 euron suojaosa.

Mitään uusia vastaantulon muotoja ei ole luvassa. Esimerkiksi Metsäteollisuuden pyyntöön poistaa suunniteltu windfall-vero ei aiota suostua.

Urpilainen sanoi MTV3:n Kymmenen Uutisten haastattelussa haluavansa kiittää työmarkkinaosapuolia vastuunkannosta sekä omasta puolestaan että koko hallituksen puolesta.

Urpilaisen mukaan sopimus vahvistaa työllisyyttä ja talouskasvua. Sopimuksen ansiosta syntyy siis uusia työpaikkoja, hän arvioi.

- On mahdoton sanoa tarkkaa lukua. Puhutaan karkeasti ehkä jopa 20 000 uudesta työpaikasta, Urpilainen sanoi.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.