Mainos

Uskonnonvapautta halutaan lisätä

Uskonnonvapauslaki aiotaan uusia kokonaan. Uuden lain avulla on tarkoitus helpottaa uskonnollisten yhdyskuntien rekisteröintiä sekä lisätä niiden itsemääräämisoikeutta.

Uuden lain mukaan 12 vuotta täyttäneellä lapsella on oikeus valita, seuraako hän vanhempiaan, jos vanhemmat päättävät vaihtaa uskonnollista yhdyskuntaa. Uskonnonvapauslakia valmisteleva komitea ehdottaa, että vastedes yksi ihminen voisi kuulua samanaikaisesti useampaan kuin yhteen uskonnolliseen yhdyskuntaan.

Alustava ehdotus uudeksi uskonnonvapauslaiksi luovutettiin kulttuuriministeri Suvi Lindenille tänään. Nykyinen uskonnonvapauslaki on peräisin vuodelta 1923.

Suomen evankelisluterilaiseen kirkkoon kuuluu noin 4,4 miljoonaa jäsentä ja Suomen ortodoksiseen kirkkoon noin 55 000. Maassamme on tällä hetkellä rekisteröitynä 45 muuta uskonnollista yhdyskuntaa, joissa on saman verran jäseniä kuin Suomen ortodoksisessa kirkossa.
(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.