Mainos

Uudenkaupungin kaupunginjohtajan kiusaamisesta poliisitutkinta

Uudenkaupungin kaupunginhallitus on tehnyt poliisille tutkintapyynnön kaupunginjohtajaan ja kahteen muuhun viranhaltijaan kohdistuneesta kiusaamisesta.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Heikki Wala vahvistaa STT:lle, että kiusaamisesta epäillään kahta perussuomalaista valtuutettua. Kiusaaminen on tapahtunut muun muassa blogikirjoittelussa ja asiattomana kielenkäyttönä valtuuston kokouksissa.

Kaupunginhallitus päätti myös kieltää valtuutettuja jatkamasta häirintää ja epäasiallista kohtelua.

Walan mukaan kiusaaminen on jatkunut kohta kolme vuotta. Siihen on yritetty puuttua tuloksetta.

Kaupungin työsuojelutoimikunta on tutkinut asiaa ja todennut sen täyttävän häirinnän merkit. Kaupunginjohtaja on kutsunut koolle useampia sovittelukokouksia, joihin valtuutetut eivät kuitenkaan ole saapuneet. Myös aluehallintovirastoon on ilmoitettu asiasta, mutta se on todennut, ettei sillä ole eväitä puuttua asiaan.

Asiasta kertoi tänään sanomalehti Länsi-Suomi.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.