Mainos

Uudet lääkärikopterit ovat jo tehostaneet ensihoitoa – enää vain vähän katvealueita

Pohjois- ja Itä-Suomen alueella potilaiden ensihoito on tehostunut huomattavasti uusien lääkärihelikoptereiden myötä.

Nyt esimerkiksi Kainuuseen kopteri voi tulla Oulusta, Rovaniemeltä tai Kuopiosta, jotka saivat uudet koneensa tässä kuussa.  

Kopteritoimintaa hallinnoivan FinnHemsin kuudesta tukikohdasta tavoitetaan 70 prosenttia suomalaisista puoli tuntia hälytyksestä. Entistä pidemmän, lähes 700 kilometrin toimintasäteen ansiosta katvealueita on vähän.  

Tukikohdat sijaitsevat edellä mainittujen kaupunkien lisäksi Vantaalla, Turussa ja Tampereella. Väkeä niissä on yhteensä 160, joista noin 70 ensihoitolääkäreitä, loput lentäjiä ja ensihoitajia.

Hälytyksiä tulee kuuteen tukikohtaan yhteensä 15000-16000 vuodessa.  
– Tätä voisi verrata sairaalan ensiapupoliklinikkaan, mutta hoitotaso on sama kuin tehohoito-osastolla. Osasto on vain levällään maakunnissa, ja ensihoitolääkäri tuo paikalle tehohoidon tason, kuvaa kuopiolainen helikopterilääkäri Helena Jäntti työtään 12 vuoden kokemuksella. 

Upouudet keltaiset lääkärihelikopterit singahtavat viidessä minuutissa ilmaan, jossa ne voivat pysyä tankkaamatta kolmekin tuntia aiemman kahden tunnin sijaan.

Osa tehtävistä on myös kiireettömiä potilassiirtoja muihin sairaaloihin. Uusilla koptereilla potilaita voidaan kuljettaa esimerkiksi Kuopiosta ilman välitankkausta aina Helsinkiin ja Turkuun asti.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.