Mainos

Uusi ammattikunta rantautui Suomeen – jo tuhansia ”mystery shoppereita”

Suomeen on syntynyt uusi, kansainvälinen ammattikunta.

Mystery shopper eli valeasiakas tekee ostoksia liikkeissä tai asioi esimerkiksi verovirastossa ja raportoi mahdollisista epäkohdista liikkeenjohdolle. Työssään mystery shopper ei paljasta itseään, vaan toimii mahdollisimman paljon tavallisen asiakkaan tavoin.

Suomessa työskentelee osa-aikaisesti jo useita tuhansia testiasiakkaita. Kaupan mukaan näiden valeasiakkaiden antama palaute on tärkeää.

Esimerkiksi rautakaupassa valeostajan tehtävänä on tarkkailla palvelun laatua, tuotesijoittelua ja ylipäätään liikkeen toimivuutta.

– Hyötyhän tulee siitä, että raporttien kautta saadaan tietoa siitä, missä olemme epäonnistuneet ja tietysti tyytyväisyys myös onnistumisista, toteaa Rautia-kauppias Ilkka Jylhä Kaustiselta.

– Mystery shoppereiden käyttö on itse asiassa erittäin tehokas ja nopea tapa selvittää sekä asiakaspalvelun taso että laatu ja henkilökunnan ammattitaidon taso, vahvistaa Kokkolan Minimanin johtaja Markus Anttila.

Kauppojen lisäksi valeasiakkaiden kohteena ovat muun muassa pankit, vakuutusyhtiöt, hotellit, ravintolat ja vaikkapa Alkot. Myös kunnat, verovirastot ja vaikkapa työvoimatoimistot ovat ryhtyneet käyttämään testiasiakkaita.

Niin sanottujen haamuasiakkaiden palveluita välittää jo parikymmentä kotimaista ja kansainvälistä yritystä Suomessa.

– Palvelut elinkeinohaarana ja palveluiden laatu, tuottavuus sekä asiakaskeskeisyys ovat tällä hetkellä tärkeä teema koko yhteiskunnassa sekä yrityksille että julkiselle sektorille, sanoo valeasiakkaita välittävän Palvelu Plus Oy:n toimitusjohtaja Jukka Rastas.

Kaikkiaan Suomessa tehdään jo noin 50 000 valeostoa vuodessa palvelun laadun tarkkailemiseksi. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.