Mainos

Uusi järjestyslaki kieltäisi julkijuopottelun

Hallitus esittää huomenna eduskunnalla uutta järjestyslakia, joka kieltäisi mm. juopottelun julkisilla paikoilla koko maassa.

Päihteiden käyttö yleisillä paikoilla ja ympäristölle häiriötä aiheuttava katuprostituutio ollaan kieltämässä koko maassa. Hallitus antaa huomenna eduskunnalle esityksen uudeksi järjestyslaiksi, joka voimaan astuessaan korvaa kunnalliset järjestyssäännöt.

Lakiesityksen mukaan päihdyttävän aineen nauttiminen kielletään taajamien yleisillä paikoilla sekä julkisen liikenteen kulkuneuvoissa. Kiellettävien listalle kuuluu myös muu häiriötä aiheuttava toiminta yleisillä paikoilla, kuten seksuaalipalvelujen ostaminen ja tarjoaminen sekä virtsaaminen ja ulostaminen.

Yleistä järjestystä ja turvallisuutta koskevien säännösten kokoamista lakiin pidetään tarpeellisena, koska kunnallisten järjestyssääntöjen erilaisuus on aiheuttanut ongelmia. Muun muassa katujuopottelukiellot vaihtelevat nykyään paikkakunnittain.

Poliisilaitoksille neljä vuotta sitten tehdyssä kyselyssä ilmeni lisäksi, että säännösten soveltamisessa on eroja. Suurten tai suurehkojen kaupunkien alueilla kunnallisia järjestyssääntöjä on sovellettu selvästi enemmän kuin maaseutumaisten kuntien alueilla. Pienimmissä kunnissa järjestyssääntöä ei yleensä ole lainkaan tai siinä on vain muutamia määräyksiä. Suomen 448 kunnasta noin puolessa on järjestyssääntö.

Puistossa saa juoda

Prostituutiokieltoa perustellaan sillä, että näkyvä prostituutio on lisääntynyt. Erityisesti Helsingissä, mutta myös eräillä muilla paikkakunnilla katuprostituutiota on pidetty häiritsevänä.

Lakiesityksessä todetaan, että häiriötä aiheuttavat seksuaalipalvelujen ostajat kysellessään ei-prostituoiduilta naisilta hintoja, minkä naiset kokevat loukkaavaksi. Lisäksi prostituution valtaamille kaduille syntyy häiritsevää liikennettä.

Katujuopottelukielto ei koske alkoholin nauttimista puistossa tai siihen verrattavassa paikassa, jos se ei aiheuta kohtuutonta haittaa alueen muille käyttäjille.

Virtsaaminen ja ulostaminen yleisellä paikalla on kiellettyä, jos siitä aiheutuu häiriötä yleiselle järjestykselle tai vaaraa terveydelle. Koirat on pidettävä kytkettyinä taajaan asutuilla alueilla lukuun ottamatta paikkoja, jotka on varattu irrallaan oleville koirille. Koiranpitäjille tulee myös velvollisuus ottaa talteen koiran uloste.

Töhrijät kuriin

Järjestyslaissa kielletään uhkaava käyttäytyminen, joka on lievempi rikkomus kuin rikoslaissa tarkoitettu laiton uhkaus. Järjestyslain tarkoittamaksi uhkaavaksi käyttäytymiseksi riittää, että uhatulla on syytä pelätä turvallisuutensa olevan vaarassa tai uhkaava käyttäytyminen herättää pelkoa.

Lakiesitys puuttuu myös töhrimiseen. Vastedes spray- ja muiden maalien hallussapito yleisillä paikoilla ilman hyväksyttävää syytä on kiellettyä. Rakennusten omistajat ja haltijat velvoitetaan lailla huolehtimaan, että putoava lumi tai jää ei aiheuta vaaraa ihmisille.

Samoin rakennustyömaiden vastaavien pitää katsoa, etteivät työmaalta putoavat esineet tai jalkakäytäville kaivettavat kuopat ole vaaraksi.

Järjestyslaki kieltää häikäisevät sekä hälytysajoneuvojen hälytysvaloja muistuttavat valot teiden läheltä. Myös liikennemerkkejä muistuttavat mainokset ovat kiellettyjä.

Naamioituna esiintymistä ei kielletä. Perustelujen mukaan naamioitumisen määrittely voisi olla vaikeaa ja ongelmia voisi tulla erilaisten etnisten vähemmistöjen asujen sekä esimerkiksi vappunaamarien kanssa. Myöskään alastomana esiintymistä ei kielletä järjestyslaissa. Ovelta ovelle -myynti tai vastaavaa aatteellinen toiminta ja kerjäys on sekin yhä sallittua.
Seuraus sakkoja

Valtaosassa tapauksista järjestyslain vastainen toiminta on järjestysrikkomus, josta seuraa sakkorangaistus.

Järjestyslakiin kootaan yhteen myös teräaseita ja muita toisen vahingoittamiseen soveltuvia esineitä ja aineita koskevia säännöksiä. Niiden rikkomisesta on omat rangaistussäännöksensä.

Laki tuo muutoksia myös vartijoiden toimivaltuuksiin, jotka laajentuvat. Poliisi voi vastedes antaa vartijoille järjestyksenvalvojan oikeudet kauppakeskuksiin, joukkoliikenteen kulkuneuvoihin sekä liikenneasemille.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.