Mainos

Uusi lakko mahdollinen laukkukaaoksen aiheuttaneessa työkiistassa

Matkalaukkusuman lentoasemalle aiheuttaneen kiistan työnantajaosapuoli varautuu jo mahdolliseen uuteen lakkoon. Baronan toimitusjohtaja Markus Oksa sanoo, että kiistan osapuolten näkemykset eivät ole lähentyneet toisiaan.

Kuormaustyöntekijöiden viisipäiväinen työnseisaus perui tällä viikolla lähes 200 lentovuoroa, ja tuhansien matkustajien laukut kertyivät Helsinki-Vantaalle.

Työntekijöitä edustava Ilmailualan unioni jätti toissa päivänä ehdotuksen kiistan ratkaisemiseksi, mutta työnantaja on sen torjunut. IAU:n puheenjohtaja Juhani Haapasaari kertoo kuitenkin uskovansa, että kiistaan löydettäisiin vielä neuvottelujen kautta sopu.

- Toivottavasti uutta työtaistelua ei enää tule. Asiaan pitäisi löytää rauhanomainen ratkaisu, jotta työntekijät eivät joudu tässä maksumiehiksi, Haapasaari sanoo.

Asia ratkeaa suuntaan tai toiseen ylihuomenna. Vaikka uusi lakko alkaisi, ei se Baronan Markus Oksan mukaan aiheuta alkuviikon kaltaista laukkukaaosta.

Tuhansia laukkuja seisoo yhä lentoasemalla

Helsinki-Vantaan lentokentälle kertynyttä laukkusumaa ei saada kokonaan purettua ennen ylihuomista, jolloin kuormaustyöntekijöiden työkiistaa käsitellään jälleen.

Finnairin viestinnästä kerrotaan, että tämän päivän jälkeenkin noin puolet kentälle kertyneistä 12 000 laukusta on vielä toimittamatta matkustajille.

Huomenna laukkuja saadaan palautettua viikonvaihdetta ripeämmin. Tästä huolimatta osa laukuista on vielä kentällä siinä vaiheessa, kun kuormaustyöntekijöiden kiistaa ratkotaan Ilmailualan unionin IAU:n hallituksen kokouksessa ylihuomenna.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.