Mainos

Uusi tulosopimus voimaan - lakkovaroituksia annettu

Tuposta ulos jääneistä aloista Erto on jättänyt huolinta-alan toimihenkilöitä koskevan lakkovaroituksen. Myös alkon työntekijät jättivät lakkovaroituksen.

Uusi tulosopimus astui voimaan tänään. Kattavasta sopimuksesta huolimatta monilla aloilla käydään parhaillaan palkkaneuvotteluja.

Ilman sopimusta ovat myös muiden muassa lentoemännät, rakennus- ja paperityöntekijät, teknologiateollisuuden ylemmät toimihenkilöt ja satamien ahtaajat. Monilla näistä aloista lakoilla olisi laajat vaikutukset.

Joulukuussa allekirjoitettu ennätyspitkä tulosopimus ulottuu aina syksyyn 2007. Ensimmäiset palkankorotukset tulevat maaliskuun alusta, jolloin palkat nousevat keskimäärin 2,5 prosenttia.

Tulosopimuksessa oli alun perin mukana noin 90 prosenttia palkansaajista. Ilman uutta sopimusta on yhä yli 170 000 palkansaajaa.

Alkolta ja Ertolta lakkovaroitukset

Alkon myymälöitä uhkaa lakko maaliskuussa. Alkoholikaupan ammattiliitto ja Alkoholialan toimihenkilöt jättivät tänään aamulla lakkovaroituksen, jonka mukaan työtaistelu alkaa 3. maaliskuuta, ellei työehtosopimusta koskevissa neuvotteluissa sitä ennen saavuteta haluttua edistystä.

Lakko sulkisi kaikki 321 Alkon myymälää. STTK:laiseen Ammattiliitto Suoraan kuuluvat Alkon ammattiliitot aloittivat eilen myös ylityökiellon, joka koskee yli 2000 Alkon työntekijää. Sen ei uskota juuri vaikuttavan myymälöiden toimintaan.

Neuvottelut uudesta sopimuksesta keskeytyivät jo viime viikolla, eikä uusista tapaamisista ole sovittu. Kiistat koskevat palkka- ja työaikakysymysten lisäksi liittojen sopimusoikeuksia. Työnantajat ovat halunneet yhdenmukaistaa Alkon sopimuksia muun kaupan alan sopimusten kanssa.

Myös Erityisalojen toimihenkilöliitto Erto jätti aamupäivällä huolinta-alan toimihenkilöitä koskevan lakkovaroituksen. Sekä meri- että maantiekuljetuksia vaikeuttava kuljetusalan lakko vaikuttaisi toteutuessaan laajalti vientiin ja tuontiin.

Sopimuksen piirissä on noin 4000 toimihenkilöä. Erto on antanut Toimihenkilöunionin kanssa myös varoituksen tilitoimistoalaa 7. maaliskuuta uhkaavasta lakosta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.