Mainos

Uusi tuulipuisto kehitteillä Pohjois-Pohjanmaalle

Pohjois-Pohjanmaalle Iihin ollaan kehittämässä uutta tuulipuistoa.

Puistoon tulee enintään 19 voimalaa, ja hankkeen koko on täydessä laajuudessaan 50 megawattia. Tuulipuiston rakentamisesta vastaa WinWinD, joka on ostanut hankkeen oikeudet Metsähallitukselta.

Yhtiön tavoitteena on aloittaa sähköntuotanto vuoden 2013 alkupuolella, mikäli tarvittavat luvat myönnetään. Metsähallitus vastaa ympäristövaikutusten arvioinnin ja osayleiskaavan loppuun saattamisesta.

Myllykankaan tuulipuiston kokonaiskustannusarvio on noin 90 miljoonaa euroa.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.