Mainos

Uusia havaintoja koloradonkuoriaisista

Tarkastuskeskuksen mukaan ukkospuuskat ovat voineet levittää kuoriaisia uusiin paikkoihin. Tänä kesänä perunapelloilla on todettu yhteensä 15 tapausta, joista valtaosa Pohjois-Karjalassa.

Tällä viikolla on tehty viisi uutta havaintoa koloradonkuoriaisista. Tapauksista neljä oli Pohjois-Karjalassa ja yksi Etelä-Karjalassa, kerrotaan Kasvintuotannon tarkastuskeskuksesta.

Viidestä havainnosta neljä oli toukkaesiintymiä ja yksi aikuinen kuoriainen.

Tänä kesänä perunapelloilla on todettu yhteensä 15 tapausta, joista valtaosa Pohjois-Karjalassa. Kolme havaintoa on Etelä-Karjalasta ja yksi Etelä-Savosta.

Tarkastuskeskuksen mukaan ukkospuuskat ovat voineet levittää kuoriaisia uusiin paikkoihin. Siihen viittaa se, että useasta paikasta on löytynyt vain toukkia, ei aikuisia. Yleensä kuoriaiset jäävät samaan paikkaan toukkien kanssa. Myös perunarutto voi pakottaa tuholaiset siirtymään uusille perunapelloille.

Lämpimän sääjakson aikana koloradonkuoriaisen kehitys on nopeaa. Tarkastuskeskuksen mukaan onkin syytä pelätä, että talvehtimiskykyisiä uuden sukupolven kuoriaisia ehtii kehittyä. Siksi on ensiarvoisen tärkeää löytää mahdolliset toukkapesäkkeet ja ilmoittaa niistä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.