Mainos

Uusiin liikennehankkeisiin varaa vasta vuonna 2010

Uudet suuret liikennehankkeet ovat mahdollisia vasta aikaisintaan kahden vuoden päästä. Hallitus sopi tänään iltakoulussaan, että uudet hankkeet eivät voi mennä jo päätettyjen hankkeiden edelle. Näin ollen viime syksyllä lykätyt hankkeet toteutetaan ensin.

Näin ollen toteutuslistalla ovat ensimmäisinä Heinolan Lusin ja Mikkelin välinen tieosuus, kehärata sekä Kirkkonummen ja Espoon Kivenlahden välisen tieosuuden uusiminen.

Hallitus keskusteli ensimmäistä kertaa tulevan liikennepoliittisen selonteon yleislinjoista. Keskustelua käytiin peräti kaksi ja puoli tuntia. Liikenneministeri Anu Vehviläisen (kesk.) mukaan keskustelussa ei käsitelty mitään erillisiä lähiajan liikennehankkeita. Näistä päätetään päätetään ensi tiistaina käytävissä budjetin kehysneuvotteluissa.

- Tiistaihin mennessä on päätettävä, mitä hankkeita voidaan viedä rahallisesti eteenpäin, huomautti Vehviläinen. Tässä vaiheessa hän oli hyvin haluton kertomaan mitään yksityiskohtia.

Vehviläinen korosti selonteon merkitystä koko liikennejärjestelmän toimivuuden kannalta. Hän muistutti, että linjaukset ulottuvat aina vuoteen 2020 asti. Selonteolla halutaan liikennepolitiikkaan siten pitkäjänteisyyttä ja entistä laajempia uusia näkökulmia.

Selonteossa liikennejärjestelmän kehittämistä käsitellään siten, että se tukee elinkeinoelämän kuljetustarpeita ja kansalaisten liikkumismahdollisuuksia. Hallitus haluaa varautua myös ilmastonmuutoksen hillitsemiseen liikennepolitiikalla. Mukana on myös joukkoliikenteen edistäminen ja liikenneturvallisuuden parantaminen. Mistään yksityiskohdista ei kuitenkaan vielä keskusteltu.

Selontekoon tulee koko liikennejärjestelmän kokoniasuuteen perustuva kehittämis- ja investointiohjelma. Sen aikavälinä on 10-15 vuotta.

Selontekoa on valmisteltu ministeriryhmässä. Tänään Vehviläinen toi asian ensimmäistä kertaa koko hallituksen käsiteltäväksi. Selonteko annetaan eduskunnalle 27. maaliskuuta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.