Mainos

Uusiksen ensimmäinen päivä perussuomalaisena

Keskustasta perussuomalaisiin loikannut Markku Uusipaavalniemi on aloittanut työt uudessa eduskuntaryhmässään.

Sveitsistä curling-kisoista palannut Uusipaavalniemi kävi näyttäytymässä ja edustajatovereiden onniteltavana iltapäivän täysistunnossa. Istumapaikka salin takaosassa oli loikkauksen myötä vaihtunut keskustan Juha Miedon kanssa päikseen.

Omapäisyydestään tunnettu perussuomalaisten uusi kansanedustaja on kertonut keskittyvänsä uudessakin eduskuntaryhmässään talousasioihin. Hän yrittää uusia eduskuntapaikkansa ensi kevään vaaleissa Helsingistä perussuomalaisten listoilta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.