Mainos

Uusin Nokia-kolhu ei vie Oulun kaupunginjohtajan uskoa tulevaan

Oulun kaupunginjohtaja Matti Pennanen kuuli Nokian irtisanomisuutiset työmatkalla Brysselissä. Täydellisenä yllätyksenä huonot uutiset eivät Pennasellekaan tulleet Nokian Alcatel-Lucent-kaupan jälkeen.

– Kyllähän tässä osattiin odottaa, että jonkinlaisia järjestelyitä tulee, kun tuottavuutta haetaan.

Oulu on saanut tällä vuosikymmenellä useita pahoja kolhuja Nokian ja Microsoftin järjestellessä toimintojaan uusiksi. Kaupunki on kuitenkin noussut aina jaloilleen, ja Pennasen mukaan ICT-asiantuntijoista on ollut viime aikoina jopa pulaa.

– Meidän täytyy nyt vain yhdessä lähteä rakentamaan näille ihmisille tulevaisuutta ja selvittää ne tarpeet, joita yrityksillä on.


"Olemme back to business"

Myös Nokia säilyy Oulussa vahvana mahdollisten tulevien irtisanomisten jälkeenkin, ja Pennasen mukaan Oulun seutu pysyy yhtenä maailman johtavana alueena teknologiateollisuudessa.

– Totta kai näiden (irtisanottavien) ihmisten kannalta se on aina vaikea ja raskas tilanne.

Pennanen muistuttaa, että nelisentuhatta ICT-alan ihmistä on vaihtanut Oulun seudulla työpaikkaa viiden viime vuoden aikana.

– Meille on syntynyt paljon uusia yrityksiä, ja tänne on tullut kansainvälisiä yrityksiä. Rakennemuutos on läpikäyty tällä sektorilla, ja voi sanoa, että olemme back to business erittäin vahvasti.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.