Mainos

Uutispäällikön blogi: Mahtaa Suomen viranomaisviestintä naurattaa Venäjällä

Kahden venäläisen kuljetuskoneen epäillyt ilmantilanloukkaukset eivät ole vieneet uskoa Suomen ilmapuolustuksen toimivuuteen.

Sen sijaan viranomaisten viestinnän ne ovat saattaneet outoon valoon. Tiedotus on ollut tipoittaista, ja siihen ovat ottaneet osaa presidenttiä myöten kohta kaikki. Kokonaiskuvaa ei ole syntynyt, vaikka tapahtuneesta on pian kaksi viikkoa. Puhumattakaan siitä, että olisi selvinnyt, kenelle viestintävastuu oikeastaan kuuluu, kirjoittaa Ilkka Ahtiainen blogissaan.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.