Mainos

Uutta korvaushoitolääkettä toivotaan apteekkijakeluun

Suomessa on arviolta 8000-10 000 opiaateista riippuvaista, mutta huumekorvaushoidossa heistä on vasta vajaat tuhat potilasta.

Huumekorvaushoitoon tarkoitettu yhdistelmävalmiste pitäisi asiantuntijoiden mielestä hyväksyä apteekkijakeluun.

Buprenorfiinia ja naloksonia sisältävä lääke koetaan suonensisäisesti käytettynä vastenmieliseksi, joten se ei houkuttele katukauppaan. Näin olisi mahdollista lisätä laillista korvaushoitoa, arvioivat professori Erkki Vuori sekä ylilääkärit Hannu Alho ja Antti Holopainen aikakauskirja Duodecimin pääkirjoituksessa.

Apteekkijakelu vaatii kuitenkin asetuksen muutoksen. Apteekkariliiton hallitus on jo ottanut kantaa asian puolesta.

Viime kuussa markkinoille tullut yhdistelmävalmiste on aiemmin ollut Suomessa vain koekäytössä erikoisluvalla. Suomalaistutkimuksen mukaan 80 prosenttia käyttäjistä piti yhdistelmävalmistetta vastenmielisenä suonensisäisesti käytettynä.

Heikommasta väärinkäyttömahdollisuudesta kertoo myös se, että yhdistelmävalmisteen katukauppahinta oli yli puolet halvempi kuin pelkän buprenorfiinin.

Katukäyttöä selvittäneestä tutkimuksesta ilmenee, että Suomessa runsaat 70 prosenttia laittomasti buprenorfiinia hankkineista käyttää sitä nimenomaan hoitaakseen opiaattiriippuvuutta. Valtaosa heistä ottaa sitä suoraan suoneen, mutta haluaisi kuitenkin samalla päästä laillisen korvaushoidon piiriin.

Suomessa arvioidaan olevan noin 8000-10 000 opiaateista riippuvaista, mutta korvaushoidossa heistä on vasta vajaat tuhat potilasta. Uusien potilaiden hoitoon pääsy on edelleen hidasta.

Suomi on asiantuntijoiden mukaan ainoa maa, jossa buprenorfiinin katukauppaa on yritetty hillitä pääasiassa valvonnalla ja rangaistuksilla ja samanaikaisesti on pidetty hoitoon pääsyn kynnystä korkealla. Nyt olisi asiantuntijalääkäreiden mielestä aika kehittää hoitoa joustavammaksi ja Käypä hoito -suositusten mukaiseksi.

Vajaan kymmenen vuoden hoitokokemus on vahvistanut, että opioideista riippuvaisilla on yleensä monenlaisia ongelmia, muun muassa mielenterveyden häiriöitä. Toipuminen etenee hitaasti, kuten monissa muissakin kroonisissa sairauksissa, muistuttavat asiantuntijat.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.