Mainos

Uutta Skyr-terveysjuomaa hamstrataan kaupoista

Islantilaisen proteiinipitoisen maitovalmisteen Skyrin suosio on nyt jo niin valtaisaa, että monet marketit myyvät ei-oota.

Rahkamaisen Skyrin suosion selittää sen erinomaiset ravintoarvot. Islantilainen herkku kun on luonnollisesti rasvaton, korkeaproteiininen ja kalsiumpitoinen.Uutta välipalaa ovat suosineet erityisesti urheilijat ja painonpudottajat, joille proteiinin saanti on ensiarvoisen tärkeää.

Skyr Finlandin logistiikka- ja talousvastaava Ari Leppäjärven mukaan tuotetta on tällä hetkellä saatavilla noin 20 prosentissa päivittäistavarakaupoista. Erityisesti pääkaupunkiseudun markettien hyllyt ammottavat kuitenkin tällä hetkellä tyhjyyttään. Leppäjärven mukaan tuotteen menekki onkin kolminkertaistunut maaliskuun alusta huhtikuun alkuun.

– Kaupat eivät ole yksinkertaisesti ole osanneet varautua suureen kysyntään, kun menekit kasvaa ja kasvaa. Myös meidän osalta tilaussykli on tietenkin tavallista pidempi, koska tuomme tuotetta Islannista, Leppäjärvi kertoo.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.