Mainos

UV-varoitus ylimitoitettu – säteily jäi normaalitasolle

Ilmatieteen laitos varoitti tänään voimakkaasta UV-säteilystä ja tukalasta helteestä. UV-indeksi ei kuitenkaan noussut odotettuun seitsemään, vaan jäi esimerkiksi Helsingissä kuuteen.

– Suomessa UV-indeksi nousee korkeintaan 6-7. Välimeren maissa UV-indeksi nousee 9-11, kertoo MTV3:n meteorologi Liisa Rintaniemi.

Rintaniemi sanoo, että tämän päivän säteilyindeksi vaatii kyllä suojautumista, mutta aurinkoisesta ilmasta voi varoituksista huolimatta nauttia.

–Tämä päivä ei poikennut normaalista kesäpäivästä millään tavalla. Ulos voi siis mennä ihan normaalisti. Eihän ulkomaillakaan kielletä liikkumasta ulkona, vaikka UV-indeksi on paljon korkeampi.

Huomenna UV-indeksi voi Rintaniemen mukaan nousta jälleen asteikolle 6-7, mutta perjantaista eteenpäin pilvisyys lisääntyy.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.