Mainos

Vaahtoranta: Sodan onnistuminen tärkeää USA:lle

Sotamenestys on tärkeää Yhdysvalloille, sillä epäonnistumiset tekevät maan aseman poliittisesti hyvin tukalaksi, arvioi kansainvälisen politiikan asiantuntija. Ulkopoliittisen instituutin johtaja Tapani Vaahtoranta muistuttaa, että kansainvälisen yhteisön suhtautumisessa on tapahtunut valtava muutos sitten terrori-iskuja seuranneen Afganistanin sodan. Silloin käytännössä koko maailma oli Yhdysvaltojen puolella. Alkanutta Irakin sotaa sitä vastoin kannattaa amerikkalaisten mukaan vain 35 maata, ja muun muassa Ranska, Saksa, Venäjä ja Kiina vastustavat sitä.

-Tämä ilman muuta kertoo sen, että Yhdysvaltojen diplomatia on tässä vaiheessa epäonnistunut ja se tekee sodan onnistumisesta paljon tärkeämmän Yhdysvaltojen kannalta. Jos tämä sota menee jollakin tavalla huonosti, niin silloin Yhdysvaltojen asema on kyllä poliittisesti hyvin tukala, Vaahtoranta sanoo. Hänen mielestään sodan tulisi onnistuakseen olla helppo ja nopea ja aiheuttaa mahdollisimman vähän tuhoa.

Parasta olisi, jos sekä amerikkalais- että irakilaisuhrien määrä jäisi pieneksi. Yksi kriteeri on myös irakilaisten reaktio eli se, miten he ottavat amerikkalaissotilaat vastaan. Samoin olisi tärkeää, että Irakista löytyisi amerikkalaisten väitteet oikeiksi todistavia joukkotuhoaseita.

-Siten pystyttäisiin näyttämään maailmalle, että se, mitä amerikkalaiset ovat sanoneet koko ajan, on pitänyt paikkansa, Vaahtoranta selittää. Hän arvioi, että sodan eteneminen vaikuttaa myös Yhdysvaltain presidentin George W. Bushin ja Britannian pääministerin Tony Blairin asemiin. Bushin asema on kuitenkin selvästi vahvempi kuin Blairin.

-Jos sodasta tulee Yhdysvaltain kannalta erittäin menestyksekäs, niin uskon, että kansa tukee Bushia. Jos taas sota menee huonosti niin Bush on sekä kansainvälisesti että sisäpoliittisesti vaikeassa asemassa, Vaahtoranta sanoo. -USA:n ja Britannian erottaa se, että al-Qaidan terrori-iskut tehtiin Yhdysvaltoihin, joten siellä on vankempi tuki terrorismin vastaiselle sodalle kuin Britanniassa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.