Mainos

Vaaleanpunainen villatalo hämmästyttää Keravalla

Vaaleanpunaiseen villalankaan kääritty omakotitalo on herättänyt viime päivinä ihmetystä ja ihastusta Keravalla. Keravan taidemuseon järjestämällä tempauksella halutaan kunnioittaa muun muassa naisten näkymättömäksi jäävää työtä.

Keravan keskustan tuntumaan on noussut muutaman viikon aikana erikoinen nähtävyys. Keravan aseman lähellä sijaitseva Galleria Alli on muuttunut yhteisölliseksi taideteokseksi, kun rakennus on verhoiltu pinkillä virkkauskuosilla piipusta kivijalkaan.

Ympäristötaideteoksen juuret ovat ruotsalaisen Avestan pikkukaupungissa, jossa maailmankuulu virkkaustaiteilija Agata Oleksiak on toteuttanut samanlaisen hankkeen Syyriasta ja Ukrainasta paenneiden naisten kanssa.

Avestassa naiset kutoivat vanhassa metallinjalostamossa sijaitsevan Verket-museon näyttelyyn kaksi huonetta käsittävän talon. Naisten sotakokemuksia kuunneltuaan taiteilija päätti tehdä sodan arkiset tuskat näkyviksi ja räjäytti huoneista toisen.

Keravan taidemuseon johtaja Arja Elovirta kertoo, että Keravan pinkin talon idea kasvoi näistä raunioista.

Virkkausguru kutsui keravalaisnaiset talokoisiin

New Yorkissa asuva, puolalaissyntyinen Oleksiak eli Olek tunnetaan virkkauksin verhoilluista veistoksista, junista, autoista, polkupyöristä ja kokonaisista taloista.

Hänen teoksissaan on voimakas yhteisöllinen ja yhteiskunnallinen ulottuvuus. New Delhissä hän verhoili asunnottomien yömajan kolkon metallipinnan kirkkaanvärisin virkkauksin, jotka toteutettiin yhdessä vapaaehtoisten ja talossa asuvien naisten kanssa.

Keravalla hän kutsui ihmiset virkkaamaan yhdessä toivon ja unelmien taloa.

Talon verhoiluun meni 90 kiloa lankaa

Museonjohtaja Arja Elovirta kertoo, että Keravan pinkkiin taloon on käytetty kaikkiaan 90 kiloa alkryylilankaa. Satakunta keravalaisnaista, maahanmuuttajaa ja turvapaikanhakijaa on virkannut siitä lähes neljäsataa ruutuvirkkauskuviota.

– Silmukoita on kertynyt arkkitehdin laskelmien mukaan 7 000–8 000. Porukat ovat olleet täällä aivan innoissaan. Kännykkäkamerat laulavat, Elovirta naurahtaa.

Talon avajaisia vietetään puutarhajuhlassa ylihuomenna iltapäivällä, mutta talo on herättänyt runsaasti kiinnostusta jo etukäteen.

– Teos on herättänyt tosi paljon keskustelua, ja ihmiset ovat kuvanneet sitä todella paljon. Meidän vapaaehtoiset virkkaajamme ovat siksi päättäneet itse perustaa paikalle jopa infopisteen. He ovat kertoneet siellä taideteoksen taustoista.

"Our Pink House" symboloi suvaitsevaisuutta ja toivoa

Vaaleanpunaiseen kuosiin verhoiltu rakennus on alun perin 1900-luvun alussa rakennettu Karl Jacob Svenskin (1883–1968) koti. Talvisodan aikana perhe pakeni pihalle osuneita pommeja, mutta pois heidän ei tarvinnut muuttaa.

– Elämme haasteellisia aikoja, maailma on täynnä konflikteja, sotaa ja ympäristökatastrofeja. Haluan kuitenkin ajatella maailmaa lempeydellä, Agata Oleksiak toteaa tiedotteessa.

Olekin mukaan pinkki väri on toivon vertauskuva. Se on myös väri, jota ei löydy yhdenkään valtion lipusta.

"Our Pink House" on Olekin mukaan puolestaan paremman tulevaisuuden ja suvaitsevaisuuden symboli, joka samalla kunnioittaa naisten niin monesti näkymättömäksi jäävää työtä.

– Olemme niin kuin silmukat kudoksessa, yhdessä vahvempia. Jos yksi silmukka karkaa, koko rakenne pettää.

Our Pink House liittyy keravalaisessa Taide- ja museokeskus Sinkassa marraskuun lopulla avautuvaan, lankapohjaisia taideteoksia esittelevään Näkyväksi neulottu -näyttelyyn. House on esillä Keravan asema-aukiolla näyttelyn avautumiseen saakka.

 

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.