Mainos

Vaaleissa pelataan entistä enemmän ulkonäöllä - tyylikonsultti moittii naisten hapsottavia hiuksia

Vaalit tietävät puoluejohtajille tavallista enemmän tv-näkyvyyttä, ja se kuvastuu nyt myös kärkipoliitikkojen ulkonäössä. Myös Suomessa poliitikot ovat oppineet viestimään tehokkaammin tyylillä ja pukeutumisellaan.

Puoluejohtajanaiset esimerkiksi käyttävät uskaliaammin värejä. Tyylikonsultti Maarit Jantunen nostaakin esiin keskustan Mari Kiviniemen, joka on nähty ruudussa muun muassa oman puolueensa keskustan vastavärissä punaisessa.

- Tällä hetkellä värit ovat hyvin trendikkäitä ja uskon, että sillä on haettu juuri trendikkyyttä tyyliin, hän sanoo MTV3:n Huomenta Suomessa.

Naisilta löytyy rohkeutta, mutta piiskaa puoluejohtajanaiset saavat tyylikonsultilta kampauksistaan.

Kuka taitaa tyylin, kuka floppaa? Ota kantaa facebookissa

- Kun katsomme näitä naisia hiukset auki, muodollisesti pukeutuvien miespuoluejohtajien keskellä, heistä saa jopa hentoisen kuvan. Heillä on usein vielä kiharretut hiukset, mikä lisää entisestään tyttömäistä vaikutelmaa, Jantunen jatkaa.

Jantusen mielestä jämäkkyyttä ei tarvitse luoda tätimäisillä nutturoilla, vaan poninhäntäkin riittää tuomaan ryhtiä.

- Kun näkyy kaula, se tuo heti lisää pituutta ja korostaa ryhtiä. Olen nähnyt kuvia Jutta Urpilaisesta hiukset kiinni ja mielestäni hän näyttää todella vakuuttavalta.

Miesten keinot revitellä ovat kapeammat. Omaa persoonaa voi laittaa peliin värillisen kravatin tai paidan avulla. Tyylikonsultti Maarit Jantunen suosittelee kuitenkin hillittyä linjaa.

- Mitä neutraalimmin me pukeudumme, sitä paremmin meidän osaamisemme ja persoonamme pääsee esiin. Jos me haluamme tuoda asiaamme hyvin voimakkaasti esille, niin suosittelen hyvinkin neutraalia pukeutumista ja tässä kohdassa nämä miehet pärjäävät hyvin.

Entä voiko Suomessa olla eduksi jos on hieman kotikutoisen näköinen? Meillähän vaatimattomuus on hyve.

- Kun he ovat kansan keskuudessa, varmasti on näin, mutta silloin kun he edustavat suomea, niin silloin he edustavat paitsi kansaa, puoluetta, itseään ja itse asiassa koko valtiota ja silloin on parempi jopa etiketin mukainen pukeutuminen.

Katso tyylikonsultti Maarit Jantusen haastattelu: (Huomenta Suomi 13.4.2011)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.