Mainos

Vaalimaan liikenneturvallisuutta kohennetaan

Valtatie 7:n rekkajonot vaarantavat tieturvallisuutta. Tielle rakennetaan rekkakaista, parempi valaistus ja uudet liikennemerkit. Koko E18-tie muuttuu moottoritieksi vuoteen 2015 mennessä.

Vaalimaan raja-asemalle johtavan valtatie 7:n turvallisuuteen ja liikenteen sujuvuuteen on luvassa parannuksia.

Tieosuudelle rakennetaan noin kolmen kilometrin pituinen rekkakaista Hämeenkyläntien risteyksestä itään päin Lappeenrannasta tulevan tien risteykseen saakka.

Rekkajonon muodostuminen valtatie 7:lle vaarantaa tiellä liikkuvien turvallisuutta, ja myös alueen asukkaat ovat valittaneet jonoista.

Ensin vuoden loppuun mennessä valmistuvaan urakkaan sisältyy myös kevyenliikenteenväylän rakentaminen Virojoen Ukkosaaren risteyksen ja Vaalimaan välille.

Lisäksi Virojoen ja Vaalimaan välisen tieosuuden turvallisuus paranee, kun sille saadaan valaistus ja uudet liikennemerkit. Muuttuvista nopeuksista kertovat liikennemerkit ja ruuhkan alkupään ilmoittavat infotaulut valmistuvat vuoden 2006 loppuun mennessä.

2,8 miljoonan euron urakoista odotetaan tarjouksia tammikuun puoliväliin mennessä. Rakennustyö alkanevat kevättalvella.

Tiehallinnon mukaan Suomi on sitoutunut rakentamaan E18-tien moottoritieksi vuoteen 2015 mennessä. Tällöin koko Turun ja Vaalimaan välinen tieosuus on moottoritietä.

Asiaa valmistellut ministerityöryhmä on esittänyt, että Haminan ja Vaalimaan väli rakennettaisiin vuosina 2008-2013.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.