Mainos

Vaalipaikoilla on taktikoitu: "Gallupit ohjasivat... Äänestettiin toiseksi parasta"

Vaalipaikoilla on käynyt tänään kova kuhina, kun suomalaiset ovat käyneet äänestämässä maalle uutta presidenttiä.

Tänä vuonna lisäjännitystä vaalipäivään on tuonut uutisointi, jonka mukaan todella moni on miettinyt äänestyspäätöstään aivan viime metreille asti.

MTV3 Uutiset haastatteli äänestäjiä Vuosaaren peruskoululla Helsingissä, jossa osa haastatelluista myönsi äänestyspäätöksen syntyneen tai muuttuneen aivan viime metreillä.

–Siellä oli kaksi vahvaa ehdokasta, niistä piti valita mieluisampi. En nähnyt mitään järkeä antaa haja-ääntä, joka menisi hukkaan. Eli gallupit ohjasivat, kertoo Matti Saranpää.

Myös puoliso Elisabet Saranpää myöntää gallupeilla olleen merkitystä ja kertoo vaihtaneensa ehdokasta aivan viime hetkellä. Hän ei pidäkään gallupien julkaisemista vaalien viime metreillä välttämättä hyvänä asiana.

–Ne ohjaavat selkeästi äänestämistä. Ja kun ei aina voi tietää, miten ne gallupit on tehty.

"Gallupien julkaisun voisi päättää, kun ennakkoäänestys alkaa"

Jarmo ja Katri Patjan äänestyskäyttäytymistä gallupit eivät sanelleet, mutta pariskunta kertoo suhtautuvansa gallupeihin silti varauksellisesti.

Jarmo Patjan oma ehdokas oli ollut selvillä jo vaalitaiston alusta lähtien.

– Minulla päätökseeni vaikutti harrastus, sillä harrastan pistooliammuntaa. Suuri osa ehdokkaista ja puolueista suhtautuu negatiivisesti kyseiseen harrastukseen ja tämä muutti äänestyskäyttäytymistäni jo eduskuntavaaleissa, Jarmo Patja kertoo.

– Olen kuullut samaa myös muilta ystäviltä, joilla on tämä sama harrastus, että tämä vaikuttaa hyvin paljon siihen, ketä he äänestävät.

Patja myöntää kuitenkin, että gallup-uutisointi tuo äänestykseen taktikoinnin makua.

–Omaan äänestyspäätökseeni gallupit eivät ole vaikuttaneet. Mutta en pidä niitä välttämättä hyvänä asiana, ihmiset eivät äänestä silloin sydämellään.

Myös puoliso Katri Patja on samoilla linjoilla.

–Mielestäni gallupien julkaisun voisi päättää siinä vaiheessa, kun ennakkoäänestys alkaa, jolloin jokainen äänestäisi omaa ehdokastaan, eikä taktikoisi.

"Kun ei voitu äänestää parasta, äänestettiin toiseksi parasta"

Jorma ja Marita Mäkeläiselle oma ehdokas oli ollut selvillä jo pitkään. Pariskunta kertoi äänten menneen Niinistölle.

–On sopiva, vie maatamme eteenpäin ja tietämystä sekä taitoa edustaa Suomea maailmalla löytyy, Marita Mäkeläinen perustelee

–En oikeastaan osaa nähdä ketään muista ehdokkaista presidenttinä.

Puoliso Jorma Mäkelän mukaan Niinistö ei kuitenkaan ollut ykkössuosikki, vaikka äänet tälle menivätkin.

–Kun ei voitu äänestää parasta, niin äänestettiin toiseksi parasta. Oppositioon tarvitaan kuitenkin räksyttäjä, joka pitää siellä muita ruodussa, eli siksi en voinut äänestää omaa suosikkiani.

Mitkä tekivät vaikuttivat sinun äänestyspäätökseesi?

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.